Svartholman linnoitus ei voi kerskailla suurilla sotilaallisilla saavutuksilla. Ensi kertaa Svartholmassa koettiin venäläisten hyökkäyksen uhka Kustaa III:n vallankaappauksen yhteydessä vuonna 1772. Jännittynyt ulkopoliittinen tilanne laukesi kuitenkin ilman sotatoimia.

Kustaan sodassa vuosina 1788–1790 Svartholman linnoitus ei joutunut sotatoimien kohteeksi, vaikka rintama oli vain runsaan 10 kilometrin päässä idässä. Venäläiset laivasto-osastot varoivat tunkeutumasta Degerbynlahdelle ja Svartholman tykkien ulottuville, vaikka ne purjehtivat rannikkoa pitkin aina Hankoon saakka.

Kustaan sodan päätyttyä venäläiset rakensivat Kymijokisuulle Ruotsinsalmen merilinnoituksen ja Kyminkartanon maalinnoituksen. Rajan molemmin puolin oli nyt merkittävä merilinnoitus. Suomen sodan syttyessä vuonna 1808 Svartholma oli kuitenkin varustukseltaan puutteellinen ja sen rantavarustukset keskeneräisiä. Aseistus oli heikko: tykkejä oli vain kolmannes tarvittavasta määrästä eikä suuri osa käsiaseista ollut toimintakunnossa. Muonavarastot olivat vajaat ja linnoituksen kaivo huonosti huollettu. Sairastupa oli pieni ja heikosti hoidettu. Linnoituksen vahvistamiseksi sinne siirrettiin lisää joukkoja, ja miehiä oli nyt noin 700. Linnoituksessa asuneet naiset ja lapset lähetettiin pois.

Venäläiset ylittivät rajan vain viikkoa sodan syttymisen jälkeen ja saivat Loviisan taisteluitta haltuunsa. He alkoivat valmistella Svartholman piiritystä. Tappioiden pelossa venäläiset luopuivat suorasta hyökkäyksestä jään yli. Venäläiset, joita oli noin 3000, eristivät linnoituksen ja pyrkivät näännyttämään varuskunnan. Piirittäjät panostivat tulituksen sijaan neuvotteluihin ja psykologiseen sodankäyntiin: he muun muassa tekivät linnoitusta puolustaville upseereille houkuttelevia tarjouksia.

Venäläiset tyytyivät ampumaan tykeillään harvakseltaan. Vahingot jäivät vähäisiksi: vain jokunen ikkuna särkyi ja savupiippu kaatui. Tämä osoittautui silti kohtalokkaaksi, koska rakennuksia ei enää saatu lämmitettyä talvipakkasilla. Puolustajien tilannetta pahensi se, että linnoituksessa olleet tykit sopivat huonosti ampuma-aukkoihin eikä niillä saatu vastattua venäläisten tuleen. Puolustustahto alkoi nopeasti laskea, kun muonavarat ja juomavesi hupenivat, lääkkeet loppuivat ja miehistöstä yhä useampi joutui sairasvuoteeseen. Upseerien taisteluinnon vähentyessä vääpeli Edlin käynnisti kapinan, jonka tavoitteena oli syrjäyttää antautumista suunnitelleet upseerit. Kapina nujerrettiin ja Edlin tuomittiin kuolemaan mutta armahdettiin myöhemmin.

Yrityksille ja ryhmille