Retkeä suunniteltaessa kartat antavat ennakkotietoja siitä, millaisia vesistöjä vaelluksella voi tulla eteen ja millaisia mahdollisia ylityspaikkoja niistä löytyy. Ylityspaikkoja voivat olla sillat, kahlaamot, venelossit ja mahdollisesti jopa venekyydit. Vesistönylityksissä on aina riskinsä, jotka kannattaa ottaa huomioon. Varautua voi mm. pakkaamalla tavarat, tai ainakin varavaatteet ja elektroniikkalaitteet, vesitiiviisti.
Vedenkorkeus voi vaihdella erittäin paljon vuodenajan ja sään mukaan. Kevättulvien aikaan voi olla mahdotonta ylittää jokin vesistö, kun taas kuivana aikana ylitys onnistuu helposti kuivin jaloin. Toisaalta myös pitkäkestoisten sadejaksojen aikana tai niiden jälkeen tulva voi olla yhtä voimakas kuin keväisin. Kovassa, pitkäaikaisessa sateessa kannattaa ylittää vesistö, ennen kuin vedenpinta ehtii nousta vielä korkeammaksi.
Vuorokauden ajalla on suuri merkitys vesistön ylityksessä silloin, kun lämpimänä päivänä isot lumikentät tai jäätiköt sulavat ja sulamisvedet virtaavat vesistöön. Silloin on turvallisinta kahlata aamuvarhain.
Joki kannattaa ylittää kohdassa, jossa se on leveimmillään ja matalimmillaan. Tällöin virran voimakkuus on pienimmillään ja kahluu turvallisinta. Tällainen voi olla esim. kohta, jossa joki tai puro laskee järveen. Siis mitä kapeampi ja syvempi virtaava vesi on, sen vaarallisempaa on sen ylittäminen kahlaamalla. Myös ylävirrasta voi löytyä turvallisia ylityspaikkoja, koska siellä on vähemmän vettä kuin alavirrassa. Ulkomutkissa virta on voimakkaammillaan.
Tunturien puroihin ja jokiin muodostuu joskus lumisiltoja, joita pitkin voi ylittää voimakkaankin virran. Tässä tapauksessa pitää kuitenkin ensin varmistua sillan kestävyydestä. Suolla olevat purot taas ovat usein syviä ja sen verran leveitä, että pehmeäpohjaisella alustalla ei voida hypätä yli. Tällöin pitää joko kiertää suo tai tehdä rinkkalautta.
Usein puron tai joen vesi varsinkin silloin, kun ylempänä vielä on lunta, on niin kylmää, että jalat turtuvat. Silloin ei tunne pohjalla mahdollisesti olevia teräviä kiviä tai lasinsiruja. Tämän takia on hyvä pitää kahluussa jonkinlaisia jalkineita. Tällaisia ovat esimerkiksi avantouinti- tms. tossut, kumisaappaat, leirisandaalit, villasukat tai vedenkestävät jalkinesuojat. Lisäksi pitää yleensä joko kääriä housunlahkeet tai syvemmissä kohdissa ottaa housut pois.
Jos veden syvyys on alle polven, voi kuivin jaloin päästä vesistön yli vaikkapa vain vaelluskengät jalassa. Tämä tietysti edellyttää, että vaelluskengät ja säärystimet ovat vedenpitäviä. Säärystimien pitää olla kireästi kiinnitetty kenkiin ja ylityksen on tapahduttava ripeästi. Tätä syvemmissä paikoissa kastumiselta voi välttyä käyttämällä sadehousuja tai -lahkeita, jotka kiinnitetään tiivisti teipillä tai hihnoilla vaelluskenkään tai saappaaseen nilkan kohdalta.
Joen pohjan laatu voi vaihdella paljon kahluun aikana, mikä vaikeuttaa huomattavasti kahluuta. Joskus pohja on kiinteä ja tasainen joskus taas kivinen ja liukas. Joskus pohjalla on irtonaisia kiviä tai joskus jalka voi upota turpeeseen tai liejuun. Liukas ja epätasainen pohja lisää liukastumisriskiä.
Jäätiköstä sulava vesi sisältää paljon savipitoista kiintoainesta, minkä takia vesi on sameaa. Silloin kompastumisriski on suuri, koska pohjan kuopia ja kiviä ei näe.
Tukisauvoista tai köydestä on hyötyä kahluussa. Sauvalla tai sauvoilla voi mm. kokeilla pohjan olosuhteita. Kahluu on myös turvallisempaa, kun käytössä on pari ylimääräistä "jalkaa". Ylityksessä tukisauva on tuettava aina ylävirran puolelle, jolloin virta painaa sitä tukevammin pohjaan. Kerrallaan siirretään vain yhtä jalkaa tai tukisauvaa. Jokaisella askeleella haetaan jalalle tukeva alusta. Tukena voi myös olla retkikaveri.
Vesistön ylityksessä voi käyttää apuna myös köyttä. Tällöin ryhmästä kokenein laittaa köyden puun ympäri ja lähtee ylittämään virran ensimmäisenä turvaköyden kanssa. Vastarannalla hän sitoo köyden molemmat päät puuhun kiinni. Sen jälkeen muut ylittävät virran tukeutumalla turvaköyteen. He liikkuvat aina köyden alavirran puolella, etteivät kaatuessaan sotkeentuisi köyteen. Kun viimeinen on ylittänyt virran, vedetään köysi takaisin. Köyden avulla tuettuna voi ylittää virran myös kaatunutta puuta tai muuta vastaavaa myöten.
Ylityksessä rinkan lantiovyö on pidettävä auki, jotta rinkan saa helposti selästä, mikäli kaatuu veteen.
Joskus on vesistö niin syvä, ettei sen yli voi kahlata tai hypätä. Silloin voi tehdä rinkoista ja laavusta tai teltan maavaatteesta rinkkalautan, jolla puro tai joki ylitetään. Lautalle asetutaan vatsalleen makuulle ja siitä poistutaan ryömimällä. Toinen mahdollisuus on pakata reppu tai rinkka vesitiiviiseen pussiin ja kuljettaa se uimalla vastarannalle.
Ylitystapoja on muitakin kuin yllä kuvatut, mutta muutamalla hyvin opitulla tavalla pärjää. Vesistön ylitystä olisi harjoiteltava vuosittain vaikkapa vain siksi, että tuntuma siihen säilyy.
