Siirry pääsisältöön
Retkeilykohteet
Kaksi hiihtäjää hiihtää ladulla talvisessa maisemassa. Hiihtäjät ovat pukeutuneet kirkkaisiin, lämpimiin vaatteisiin, ja taustalla näkyy havupuita ja lumisia mäkiä.

Hiihto

Kansallispuiston hiihtoladut lähtevät Syötteen luontokeskukselta, mutta Syötteen alueella on latuja myös kansallispuiston ulkopuolella. Viimeistään hiihtolomien aikaan latuverkosto on kokonaan hoidettu ja toistasataa kilometriä pitkä. Latukarttoja voi ostaa luontokeskuksen retkeilyinfosta sekä monista muista alueen yrityksistä.

  • Sähköinen latukartta (Infogis.fi)
  • Lähes kaikilla Syötteen alueen laduilla saa hiihtää kytketyn koiran kanssa.
  • Latujen varsilla on taukopaikkoja sekä muutamia viihtyisiä latukahviloita.
  • Syötteen latujen ylläpidosta vastaa Syötteen latupooli. Lisätietoa mm. latumaksuista. (Syote.fi)
  • Hiihtokausi alkaa yleensä marras-joulukuussa ja kestää vappuun saakka.