Pohjois-Suomen maasto-olosuhteiden vuodenkierto

Suomi on pitkä maa, ja sen huomaa erityisesti sääolosuhteiden vuodenkierrossa. Kun keväällä Etelä-Suomessa nurmi jo vihertää, niin Pohjois-Suomessa voi olla vielä täydelliset hiihtokelit hyvän tovin. Pohjois-Suomen sisälläkin vuodenajan ajankohdalla voi olla isoa vaihtelua. Esimerkiksi Oulangan kansallispuiston jokien tulviessa ja lumien sulaessa Käsivarren erämaa-alueella viipyy vielä täysi talvi useamman viikon. Tämä yllättää usein retkeilijän, jolle Pohjois-Suomen vuodenkierto on tuntematon. Kokeneemman kulkijan haastaa puolestaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat vuoden aikaan nähden poikkeukselliset säävaihtelut, kuten lumettomuus, myrskytuulet tai kuivuus.

Asiakaspalvelustamme kysytään usein retkikohteiden olosuhteita. Erityisesti talven ja kesän taitekohtaan sekä ruskaan ja räkkään, eli hyttysten massaesiintymään liittyvät asiat kiinnostavat. Tähän artikkeliin on koottu Pohjois-Suomen vuodenkierto maasto-olosuhteiden näkökulmasta. Lisäksi kunkin aihealueen yhteyteen on koottu asiakaspalvelun vinkit olosuhteiden tarkkailuun kotisohvalta käsin.

Talvi taittuu kesään Pohjois-Suomessa touko-kesäkuun aikana. Tarkempi ajankohta vaihtelee vuosittain muutaman viikon sisällä sääolosuhteiden mukaan. Alkukesästä maasto ja retkeilyreitit voivat olla vielä monin paikoin märkiä, kun viimeiset lumenviipymät sulavat varjopaikoista ja notkoista. Alkukesän retket kannattaakin suunnata reiteille, jotka eivät kulje virtavesien välittömässä läheisyydessä tai soisilla alueilla. On suositeltavaa välttää alkukesän märkiä paikkoja myös siitä syystä, että kostea maapohja kuluu herkemmin.

Alkukesästä vedenkorkeus virtavesistöissä on tavanomaista korkeammalla jään ja lumen sulaessa. Tulva voi nousta todella nopeasti ja korkealle. Tulvan määrään ja kehittymiseen vaikuttavat menneen talven lumi- ja jäämäärä sekä loppukevään lämpötilat. Jos kerralla sulaa nopeasti suuria lumi- ja jäämääriä lämpöaallon myötä, tulvat nousevat yleensä ennätyskorkeuksiin, mutta laskevat myös nopeasti. Viileä kevätsää puolestaan pitkittää tulvan muodostumista myöhäisempään ajankohtaan. Kevättulvan ajankohta vaihtelee toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin. Rankkasateet voivat myös nostattaa virtavedet tulvakorkeuteen.

Ilmastonmuutoksen aiheuttaman keskilämpötilan nousun myötä kesät voivat olla kuumia ja kuivia. Esimerkkinä mainittakoon kesä 2024 Pohjois-Lapissa, jolloin kaikki pienet purot ja lammet kuivuivat. Juomaveden saanti olikin yhtäkkiä haasteellista. Alueella syttyi yli 30 maastopaloa.

Pohjois-Suomessa retkeilevää kiinnostaa usein myös räkän esiintyminen. Ilmiö kytkeytyy vahvasti säähän, sillä hyttyset kuoriutuvat koteloistaan vesistöjen lämmettyä riittävästi. Kylmät säät puolestaan hidastavat ja vähentävät räkän esiintymistä. Räkkä alkaa yleensä juhannuksen korvilla ja kestää elokuun alkuun tai puoliväliin. Toisinaan kylmä kesäkuu pitkittää räkän siirtymistä myöhäisempään ajankohtaan. Lämpötilan lisäksi hyttyset ovat riippuvaisia kosteudesta. Soisilla ja kosteilla alueilla hyttysiä on aina enemmän, tunturissa tuulinen sää pitää hyttyset loitolla.

Toinen sulanmaan ajan retkeilijää kiinnostava ilmiö on ruska. Pohjois-Suomessa ruska saapuu syyskuun alkupuoliskolla alkaen pohjoisimmasta Suomesta, siirtyen kohti etelää. Ruskan alkamisajankohtaan vaikuttaa ennen kaikkea kasvupaikan leveyspiiri eli päivänpituus. Yöpakkaset voimistavat ruskan värejä ja hidastavat lehtien irtoamista.

Pohjois-Suomen syksy taittuu talveen loka-marraskuun aikana. Lunta voi sataa pohjoisen tuntureilla heinäkuussakin, mutta pysyvä lumi tulee yleensä loka-marraskuussa. Talven kuluessa lumipeite käy läpi monenlaiset muodonmuutokset. Alkutalvesta aina maaliskuulle lumipeite on pehmeää ja upottavaa. Umpihangessa eteneminen on hidasta.

Kevään tullen päivälämpötilan nousu, satunnaiset plussakelien vesisateet ja yöpakkaset kovettavat lumipeitteen teräksisen kovaksi. Niin sanotulla kantohangella hiihtäjä voi liikkua vaivattomasti pitkiäkin päivämatkoja. Kantohankikelit alkavat yleensä maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa, ja niitä riittää huhtikuun puolivälistä jopa toukokuun puoliväliin asti.

Lumipeitteiseen aikaan kuuluu niin sanottu rospuutto. Rospuutto on ajanjakso, jolloin maasto-olosuhteet ovat liian haastavat liikkumiseen niin hiihtäen kuin jalan. Rospuutto ajoittuu Pohjois-Suomessa marraskuulle ja toukokuulle.

Tyypillistä Pohjois-Suomen maastoissa ovat tyypillistä suuret korkeuserot. Tämä aiheuttaa sen, että pienelläkin alueella lumiolosuhteet voivat vaihdella merkittävästi. Avotunturissa tuuli kovettaa hangen aikaisemmin talvella, mutta metsän suojassa hankikanto muodostuu vasta myöhemmin keväällä. Tunturit myös ohjailevat sadepilvien kulkua, jolloin sadepilvet satavat tyypillisesti toiselle puolelle tunturialuetta useammin. Tämän vuoksi lumipeite voi olla paksumpi tunturialueen toisella puolella.

Runsaiden lumisateiden, tuulien sekä lämpötilan vaihteluiden myötä muodostuu erilaisia lumikerroksia, joista osa voi olla erittäin herkkiä vyörymään jyrkissä rinteissä. Esimerkiksi jäätyneen lumikerroksen päälle satanut uusi lumi lähtee helposti liikkeelle laattana, jos lumikerrokseen kohdistuu painetta. Erityisesti kurut sekä tuntureiden ja vaarojen jyrkät rinteet ovat lumivyöryille alttiita.

Talvella ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät lumipeitteisen jakson lyhentymisenä. Ennen talvi alkoi takuuvarmasti jo lokakuun lopussa. Nykyään pysyvä lumipeite muodostuu yleensä marraskuun lopulla, toisinaan vasta joulukuussa. Plussakelejä on yhä enemmän myös keskitalvella, jolloin sateet tulevat alas vetenä. Lauhemman sään myötä sadanta on ylipäätään lisääntynyt, jolloin lumipeite voi olla tavanomaista paksumpi.

Lauhalla säällä tuulet voimistuvat yhä useammin myrskylukemiin. Kevättalven talvimyrskyt ovat lisääntyneet erityisesti tunturialueilla. Oikukas talvisää vaatii retkeilijältä parempaa ennakointia ja varustautumista talviretkille. Joskus parempi ennakointi voi tarkoittaa sitä, että jättää retken väliin, jos olosuhteet ovat liian haastavat. Vaihtoehtoisesti voi suuntaa vaellukselle turvallisempaan kohteeseen.

Pysyvä jääpeite alkaa muodostumaan Pohjois-Suomeen lämpötilan pysytellessä pakkasen puolella vuorokauden ympäri. Ensin jäätyvät pienemmät lammet ja viimeisenä suurien järvien selät sekä isot joet. Mikäli alkutalvi on vähäsateinen ja kylmä, muodostuu paksu ja kantava teräsjää. Ohuen jään päälle satava paksu lumikerros puolestaan eristää kylmältä hidastaen jään muodostumista. Mikäli pitkiä pakkasjaksoja ei ole koko talvena, jääpeite jää kohtuullisen ohueksi ja sulaa nopeampaa keväällä. Virtavesien koskipaikoissa ja järvien kapeikoissa jääpeite pysyy läpi talven vaarallisen ohuena.

Ilmastonmuutoksen jäljet näkyvät myös jääpeitteen muodostumisessa. Jääpeitteinen jakso on lyhentynyt alku- ja lopputalvesta. Alkutalvesta muodostuu niin sanottua komojäätä yhä useammin. Komojää syntyy, kun tulvakorkeudessa oleva vesistö jäätyy, ja kun talven mittaan tulva laskee, jääpeite jää tyhjän päälle. Tyhjän päällä oleva komojää murtuu painon alla paljon helpommin.

Teräsjäätä muodostuu nykyisin vähemmän, sillä kovia pakkasjaksoja ei ole enää siinä määrin kuin ennen. Paksun teräsjään on korvannut niin sanottu kohvajää, eli jäätynyt sohjo. Kohvajäätä syntyy, kun lumi painaa jääkantta niin, että jään päälle nousee vettä. Pakkasen kiristyessä lumisohjo jäätyy kohvajääksi. Sen kantavuus on vain puolet teräsjään kantavuudesta. Se myös sulaa keväällä nopeammin.

Jään erilainen käyttäytyminen tekee vesistöissä liikkumisesta retkeilijälle huomattavan paljon turvattomampaa, kun vaaranpaikkoja ei tunnisteta vanhaan tapaan. Heikot jäät ovat tulleet haasteeksi myös retkeilykohteiden huollolle, sillä suurin osa Pohjois-Suomen retkeilykohteiden huolloista tehdään talvisin moottorikelkoilla käyttäen siirtymissä hyväksi vesistöjä. Esimerkiksi Oulangan kansallispuistossa on osa talvihuolloista jäänyt kokonaan tekemättä, kun koko talvena ei ole muodostunut riittävän vahvaa jääpeitettä Oulankajokeen.