Asiantuntijan vinkit onnistuneeseen talvivaellukseen

Teksti:
Juho Niemelä on kokenut luonnossa liikkuja, joka on aiemmin ollut Metsähallituksen Luontopalveluissa asiakasneuvojana.

Talvisessa luonnossa liikkumisen perustaidot eivät juuri muutu yönyliretkestä, mutta luonnossa vietetyn ajan pidentyminen tuo mukanaan uusia vaatimuksia. Vaelluksella liikutaan usein myös kauempana maastossa, jolloin itsenäinen selviytyminen kaikissa olosuhteissa korostuu.

Jos kyseessä on ensimmäinen talvivaellus ja vaellusrutiinit ovat vielä muotoutumassa, kannattaa harkita valmiin ja tuotteistetun reitin valintaa. Merkityllä reitillä suunnistuksessa pääsee hiukan helpommalla ja käytössä on myös retkeä helpottavia palveluita, kuten tupia ja taukopaikkoja. Tämä lisää myös vaelluksen turvallisuutta.

Metsähallituksella on talvivaellusreittejä esimerkiksi Pallas-Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Ajankohtana kannattaa suosia kevättalvea, jolloin olosuhteet ovat parhaimmillaan: hanki on usein kantavaa ja päivällä aurinko lämmittää. Varsinkin huhtikuussa valoakin alkaa riittää jo pitkälle iltaan.

Kun kevättalven vaellukset ovat hyvin hallussa, voi alkaa pohtia myös sydäntalven kaamosvaellusta. Siihen lisähaastetta tuovat pimeys ja usein myös kylmyys sekä pehmeä, upottava, lumi. Koska valoisaa aikaa on vähän, on etenemistä usein jatkettava otsalampun valossa ja vähintään kaikki leirin toiminnat on hoidettava pimeässä.

Yhden tai kahden yön talviretkellä olosuhteet ovat vielä varsin hyvin ennakoitavissa säätiedotuksen perusteella, mutta viikon vaelluksella säätiedotus muuttuu paljon epätarkemmaksi. Myös esimerkiksi tunturiolosuhteet voivat luoda säähän ja olosuhteisiin suuriakin paikallisia vaihteluita.

Siksi talvivaellukselle lähtevän on pohdittava, miten eteneminen onnistuu paukkupakkasella tai vastaavasti vesikelien sosehangissa. Autiotuvalle on osattava suunnistaa sakeassakin lumituiskussa ja teltan pystytyksen on sujuttava kovassa tuulessa.

Myös itseään on kyettävä huoltaa ja hoitaa kaikenlaisissa olosuhteissa. On varauduttava kastuneisiin sukkiin tai pakkasen puremiin poskipäihin, ja tarvittaessa tilanne on myös osattava hoitaa. Myös esimerkiksi irronneen suksen siteen tai katkenneen telttakaaren aiheuttamasta tilanteesta on selvittävä.

Tiivistäen voi sanoa, että retken pidentyessä sitä varten tarvittavan varautumisen määrä kasvaa.

• Tuntureiden sääolot – mitä retkeilijän on hyvä tietää (ilmatieteenlaitos.fi)
• Pohjois-Suomen tuntureiden sääennustus: www.tunturisaa.fi

Yhden yön metsäisessä maastossa pärjää lähes millä tahansa teltalla, mutta myrskyävässä avotunturissa tilanne on toinen. Seuraavassa käydään talvivaelluksen tärkeimpien varusteiden ominaisuuksia ja käyttöä läpi.

Sukset ja lumikengät

Talvisissa oloissa vaellettaessa sukset tai lumikengät ovat lähes välttämätön varuste ja siksi niihin kannattaa panostaa vaelluksella. Retkeilykaupan kalleinta suksipakettia ei välttämättä tarvitse ostaa, mutta aivan halvimpien mallien laatu ei välttämättä riitä kaikkein haastavimmissa olosuhteissa.

Kannattaa siis perehtyä erilaisiin malleihin ja merkkeihin. Jos suksia käyttää vain harvoin, kannattaa harkita vuokrausta, jolloin saa helposti olosuhteisiin sopivat ja laadukkaat välineet. Hyviä suksia ja lumikenkiä voi ostaa myös käytettyinä.

Erilaisissa maastoissa ja olosuhteissa toimii parhaiten hieman erilaiset välineet.

Lumikengät ovat parhaimmillaan jyrkässä, peitteisessä tai muuten hankalakulkuisessa maastossa. Pitkällä vaelluksella niillä eteneminen on kuitenkin raskaampaa, kuin suksilla. Toimivat kuitenkin hyvänä varavarusteena suksirikon yllättäessä.

Liukulumikengät ovat eräänlainen lumikengän ja suksen yhdistelmä. Ne muistuttavat lyhyttä suksea, mutta pohjassa on kiinteä karva, joka antaa pitoa kaikissa tilanteissa. Siteeseen sopii mikä tahansa jalkine. Liukulumikengät ovat parhaimmillaan tiheässä metsämaastossa, mutta sopivat myös tunturiin. Tunturissa käytettäessä kannattaa valita teräskantillinen malli. Liukulumikengät eivät ole paras mahdollinen valinta, jos perässä kulkee ahkio. Kantittomien liukulumikenkien ohjattavuus ja niillä jarruttaminen tunturissa jäisellä hangella on hankalampaa kuin tunturisuksilla.

Metsäsukset ovat retkeilyn klassikkoväline. Ne ovat kehitetty erityisesti Suomen pehmeän lumen olosuhteisiin, minkä takia ne ovat pitkät ja kantittomat. Siteenä on perinteisesti erityisen hiihtosaappaan edellyttävä eräside, mutta suksiin voidaan asentaa myös monoihin tai kaikkiin kenkiin sopivat siteet. Metsäsukset ovat parhaimmillaan syvässä upottavassa lumessa, jollaista on etenkin Itä-Suomen, Kainuun ja Etelä-Lapin vaarametsissä. Sen sijaan tiheissä metsissä tai jyrkimmillä tuntureilla pitkät metsäsukset eivät ole parhaimmillaan.

Tunturisukset ovat kehitetty erityisesti kovalla lumella, kuten avotunturissa, retkeilyyn. Ne ovat metsäsuksia, lyhyemmät, jäykemmät ja yleensä teräskantilliset. Tunturisuksissa käytetään tyypillisesti monon kanssa toimivaa sidettä, mutta myös kaikkiin kenkiin sopivia yleissiteitä näkee jonkin verran. Tunturisukset ovat parhaimmillaan kantavalla lumella ja rinteisessä maastossa liikuttaessa. Syvissä hangissa niiden kanto-ominaisuudet eivät kuitenkaan ole metsäsuksien tai liukulumikenkien veroiset.

Suksien lisäksi tarvitaan hyvät ja laadukkaat sauvat, joissa varsinkin syvässä lumessa kannattaa olla riittävän suuri sompa. Pyöreä remmeistä tai nahasta tehty sompa kestää kovamuovista paremmin.

Suksien kanssa tarvitaan usein myös nousukarvoja tai voiteita tuomaan pitoa ylämäissä ja ahkiota kiskottaessa. Pitkälle vaellukselle on ryhmää kohden hyvä pakata varasauva ja varasompa sekä mahdollisesti myös varasuksi.

Kun ollaan useiden päivien talvivaelluksella, jää suurinkin rinkka yleensä pieneksi varusteiden kuljettamiseen. Ja vaikka varusteet saisi rinkkaan sullottuakin, tulee siitä helposti niin painava, että hiihtäminen muuttuu hankalaksi.

Rinkka myös lisää lumikenkäilijän tai hiihtäjän painoa, mikä vaikuttaa heikentävästi suksien tai lumikenkien kantavuuteen. Perässä vedettävän ahkion kanssa tällaista ongelmaa ei ole. Talvivaellukselle kannattaa siis hankkia, vuokrata tai lainata ahkio.

Ahkioita on aisalla ja narulla vedettäviä. Aisavetoisen ahkion hyviä puolia ovat ne, että se seuraa sujuvasti vetäjäänsä ja eikä tule alamäissä kannoille. Suomalaisissa erityisesti metsämaastoon suunnitelluissa ahkioissa aisat ovat ristikkäiset, mikä pienentää ahkion kääntösädettä. Sen sijaan norjalaisissa tunturimaastoon tarkoitetuissa ahkioissa käytetään u-aisaa, mikä tekee niistä vakaampia sivuttaisrinteessä.

Naruvedossa hyvänä puolena on se, että vaikeassa maastossa ahkiota on helpompi liikutella narun avulla. Ahkiota ei tarvitse myöskään irrottaa itsestään, jos sieltä haluaa kaivaa tavaroita. Narua on myös aisaa vaikeampi saada rikki. Naruvedon huonoina puolina ahkio ei seuraa hiihtäjää yhtä sujuvasti, kuin aisalla vedettävä. Alamäissä ahkio tulee suksille, jos sitä ei ohjaile narusta tai rakenna jarrua. Naruvetoon käytetään yleensä itselle sopivaksi räätälöityjä pulkka-ahkioita, jotka ovat edullisempia kuin valmiit kaupalliset mallit.

Mitä ankarammissa olosuhteissa ja etäämpänä asutuksesta retkeillään, sitä kovemmat vaatimukset majoitteeseen kohdistuu, sillä retkeilijä on täysin riippuvainen sen suojasta. Varsinkin tuntureille suuntautuville retkille on syytä valita kokeneen valmistajan laadukas malli.

Hyvä talviteltta on yleensä tunnelimallinen teltta, jossa sisä- ja ulkoteltta on kiinnitetty toisiinsa. Näin teltta saadaan pystytettyä kerralla kokonaan. Telttakiilat ovat pitempiä kuin kesällä käytettävät. Alumiiniset leveät kiilat toimivat myös ns. lumilukkoina, kun ne kaivetaan hankeen vaakatasoon ja lumi tiivistetään päälle lapiolla. Tiivistetty lumi jäätyy muutamassa tunnissa kestäväksi.

Teltan peräkkäiset kaaret kestävät tuulta paremmin, kuin kupoliteltan ristikkäiset kaaret. Jos teltan kanssa liikutaan kuitenkin enimmäkseen metsämaastossa, toimii kupolitelttakin hyvin. Moneen tunnelitelttaan on mahdollista laittaa tuplakaaret, mitä kannattaa harkita erityisesti erittäin tuulisissa oloissa retkeiltäessä.

Lumiliepeet auttavat teltan ankkuroinnissa ja ehkäisevät tuiskulumen päätymistä ulko- ja sisäteltan väliin. Ilman lumiliepeitäkin pärjää kuitenkin mainiosti ja teltan liepeet voi tiivistää lumella.

Riittävä määrä ja riittävän pitkät myrskynarut helpottavat teltan ankkuroimista lumeen.

Tilava absidi eli teltan eteistila helpottaa tavaroiden säilytystä ja siellä toimimista. Absidiin voi kaivaa ”vallihaudan” sisäteltan oven eteen, jolloin sisäteltan oviaukossa voi istua mukavasti. Sisäteltan on muutenkin hyvä olla ainakin noin metrin korkuinen, jotta siellä istuminen ja toimiminen onnistuu helposti.

Kuivausnarut tai -verkot helpottavat tavaroiden kuivattelua teltassa. Sisäteltan seiniin ommellut taskut taas helpottavat pikkutavaroiden pitämistä järjestyksessä.

Talvitelttailun mukavuuteen vaikuttaa paljon myös hyvän telttapaikan valinta. Teltta kannattaa pystyttää peräpää tuulta päin, jolloin ilmavirta kuljettaa kosteutta teltasta ulospäin. Moni tykkää tehdä teltan suojaksi lumivallin tuulenpuolelle, mutta silloin riskinä on, että lumi alkaa kinostua teltan päälle. Jos vallin tekee, se on ainakin tehtävä riittävän kauas.

Talviteltan kuljettamista ja pystyttämistä voi helpottaa naparetkeilijöiden kikalla. Siinä teltan kaaret teipataan nivelten kohdalta yhteen keskiniveltä lukuun ottamatta. Sen jälkeen kaaret pujotetaan kaaritunneliin teippaamattomaan keskiniveleen asti. Toinen puoli kaaresta taitetaan teltan päälle ja teltta kääritään rullalle.

Rullan voi kuljettaa esimerkiksi solumuovisten makuualustojen sisälle käärittynä ja ahkion päälle kiinnitettynä. Näin säästytään jäisen teltan sullomiselta pakkauspussiin. Teltan pystyttäminen sujuu niin ikään nopeasti, kun leiripaikalle saavuttaessa täytyy vain rullata teltta auki ja sujauttaa jo paikallaan olevat kaaret tunneleihin.

Teltan lisäksi keitin on yksi talviretken keskeisimmistä välineistä, sillä talviretkeilijä on usein täysin riippuvainen sen tuottamasta lämmöstä. Keittimeksi on siksi syytä valita varmatoiminen keitin, jonka käyttäminen on rutinoitua.

Monipolttoainekeitin toimii kaikissa olosuhteissa, kunhan sitä osaa huoltaa. Mukaan on pakattava puhdistustyökalu, sillä pitkään poltettaessa suutin nokeutuu lähes varmasti. Joissakin malleissa keitin putsaa suutinta itse sen käytön aikana.

Myös varatiivisteitä on syytä varata mukaan, sillä pakkanen hapertaa kumitiivisteitä. Vuotava tiiviste aiheuttaa aina tulipaloriskin keitintä käytettäessä.

Polttoainepumpun männäntiivistettä varten kannattaa ottaa mukaan keittimen mukana tuleva pieni öljytuubi, sillä kovimmilla pakkasilla tiiviste kutistuu eikä pulloon kerry painetta.

Jos haluaa ehdottomasti käyttää kaasua, on talvivaeltajalle paras keitinmalli sellainen, jossa polttoaineletku kiertää polttimen liekin kautta. Näin kaasu lämpenee polttimeen virratessaan ja palaa paremmin.

Talvivaeltajalle kätevä varuste on keittimelle tehty laatikko, jossa keitintä voi kuljettaa käyttövalmiina ahkiossa. Laatikon voi rakentaa alumiinista itse tai tuunata vaikka vanhasta työkalulaatikosta. Laatikko lisää myös keittimen käytön turvallisuutta ja toimii tuulisuojana.

Jos retkeilijöitä on useampi, kannattaa talvella myös keittimiä olla useampi. Se nopeuttaa veden sulattamista lumesta. Samalla yhden keittimen rikkoutuminen ei myöskään aiheuta suurempia ongelmia.

Polttoainetta on otettava talvivaellukselle riittävästi varsinkin, jos ei ole varmaa tietoa mahdollisuudesta saada sulaa vettä reitin varrelta. Lumen sulattaminen kuluttaa paljon polttoainetta, samaten erityisen kylmä tai tuulinen sää.

Talvella juomaveden voi hyvässä lykyssä saada avannosta, jos mukana varusteissa kulkee kaira tai kirves.

Jos vesi sulatetaan lumesta, helpottaa mahdollisimman tiiviiksi pakkautuneen lumen käyttäminen, jolloin hyötysuhde on paras. Jos tiivistä lunta ei ole tarjolla, voi mukaan pakata vaikka vanhan vesitiiviin pussin ja täyttää sen lumella. Pussissa lumi tiivistyy ja samalla se toimii kätevänä varastona juomavedeksi sulatettavalle lumelle.

Jos koko vaelluksen juomavesi sulatetaan lumesta, puuttuu siitä tärkeitä hivenaineita eikä se nesteytä yhtä hyvin kuin pohjavesi tai hanavesi. Veteen voi kuitenkin sekoittaa esimerkiksi hieman suolaa ja sokeria tai vitamiiniporetabletteja. Lumesta sulatettu vesi ei myöskään aina maistu kovin hyvältä, joten mehutiivisteet tai erilaiset urheilujuomat voivat helpottaa juomista.

Koska talvella vesihuolto on vaikeaa, unohtuu juominen helposti. Siksi juomavettä kannattaakin sulattaa riittävästi vaikkapa aamupalan laittamisen yhteydessä esimerkiksi termospulloihin. Ahkioon voi ottaa myös pienen pehmeän kylmälaukun, jossa vesi säilyy sulana tavallisissa pulloissa.

Talvivaelluksen ruokahuolto kannattaa pitää simppelinä. Keskeistä on, että ruokaa varaa riittävästi, sillä kylmässä retkeiltäessä kulutus voi olla jopa yli 5000 kaloria päivässä.

Varsinkin talvisissa olosuhteissa ruuan laittamista helpottaa, jos valmistelut tekee mahdollisimman pitkälle kotona. Vaellukselle voi kuivata esimerkiksi valmiita ruoka-annoksia, jolloin retkellä tarvitsee vain antaa ruuan turvota ja lämmittää annos.

Vielä helpommalla pääsee, kun käyttää valmiita retkiruokapusseja, joihin lisätään vain vesi tai tuunaa kaupan tavallisia pussiruokia. Mitä vähemmän ruoka tarvitsee keittämistä ja kypsentämistä, sitä tehokkaampaa on polttoaineen käyttö. Lounaan voi tehdä vaelluksella aamutoimien yhteydessä valmiiksi ruokatermospulloon.

Mukaan on syytä ottaa riittävästi myös energiapitoista naposteltavaa, ja muistaa syödä sitä pitkin päivää. Energiavaje johtaa nopeasti paleluun ja suorituskyvyn laskuun.

Talviretkellä varusterikko voi olla kohtalokas, sillä suksen tai ahkion hajoaminen voi estää liikkumisen kokonaan. Teltan oven hajonneesta vetoketjusta tai katkenneesta kaaresta taas voi aiheutua jopa vakava vaaratilanne. Puhumattakaan jalan taittumisesta vauhdikkaassa laskussa. Talvivaeltajan onkin varauduttava itsensä ja varusteiden huoltamiseen ja korjaamiseen.

Varusteissa kriittisimmät rikot voivat sattua juuri suksille, teltalle tai keittimelle.

Suksissa ongelmille herkin kohta ovat yleensä siteet. Korjaustarpeiksi kannattaa olla mukana ruuveja, liimaa ja jonkinlaisia irtoremmejä, joilla monon saa viimeisessä hädässä sidottua sukseen. Myös varasiteen mukaan ottaminen voi olla viisas ratkaisu. Kevyen hätävarasiteen voi askarrella hieman suksea kapeammasta muovilevystä, johon tehdään reiät varpaiden yli ja kannan takaa kulkeville remmeille. Hätätilanteessa tämä levy ruuvataan sukseen kiinni ja näin saadaan hätäside.

Toinen mahdollinen suksen vikaantuminen on sen katkeaminen. Tähän voi varautua esimerkiksi lattaraudalla ja ruuveilla, jolloin suksen voi ”lastoittaa” kasaan. Tarvittaessa lastana voi käyttää mitä tahansa käsillä olevaa sopivaa välinettä. Nykysukset kuitenkin katkeavat harvoin.

Visaisempi ongelma on monon hajoaminen. Perinteisen 75 mm monon tyypillisin ongelma on kärjen nokan murtuminen, kun taas NNN-mallisessa monossa siteeseen kiinnittyvä kärkirauta saattaa irrota. Koska varamonojen mukana kuljettaminen ei ole oikein mielekästä, on ongelma yritettävä korjata liimalla ja teipillä. Paras ratkaisu on usein ennalta ehkäisy, siteet ja monot kannattaakin yrittää pitää mahdollisimman lumettomina.

Teltan tapauksessa vakavimmat rikkoontumiset liittyvät kaaren murtumiseen, vetoketjun hajoamiseen tai kankaan repeytymiseen. Kankaan repeytyminen on kuitenkin harvinaista, jos teltta on muuten kunnossa, laadukas ja sitä on säilytetty asianmukaisesti. Repeämiseen kannattaa kuitenkin varautua liimapaikoilla, ompeluvälineillä ja ilmastointiteipeillä.

Rikkoontuneelle vetoketjulle on hankala tehdä mitään maastossa. Talviteltassa onkin hyötyä kahdesta absidista tai kahdesta ovesta yhdessä absidissa. Tällöin rikkoontunut ulkoteltan ovi voidaan yksinkertaisesti ommella umpeen ja käyttää korvaavia vaihtoehtoja. Auki lepattava ovi heikentää teltan myrskykestävyyttä. Huonosti luistavaan vetoketjuun voi hieroa kynttilää, mikä saattaa ehkäistä rikkoontumista.

Kaaren murtumisen estää varmimmin kiinnittämällä kaaret aina kunnolla toisiinsa. Huonosti kiinnittynyt liitos murtuu helposti. Jos niin tapahtuu, on mukana oltava kaaren korjausholkki. Se tulee yleensä kaarien mukana ja on niitä paksumpi ontto lieriö. Se pujotetaan rikkoontuneen kohdan päälle ja teipataan kiinni. Myös varakaari saattaa olla fiksua ottaa mukaan.

Yleisiä korjausvälineitä on syytä ottaa niin ikään mukaan talvivaellukselle. Näihin lukeutuvat esimerkiksi nippusiteet, teippi, ompelutarvikkeet, rautalanka, naru, pikaliima, monitoimityökalu, paikkakankaat ja ruuvit.

Talven ensiapuvarustus ei eroa ratkaisevasti kesästä, mutta kylmettyminen ja paleltumat on otettava talvella vielä paremmin huomioon. Ensiapuvarustukseen kannattaakin lisätä käsien tai varpaiden lämmittämiseen tarkoitettuja pusseja, joilla saa tarvittaessa lisälämpöä esimerkiksi avaruushuovan tai makuupussin sisään. Pussit toimivat ensiapuna myös kylmettyneille sormille. Muista tuoda käytetyt lämmittimet pois maastosta, niitä ei saa hävittää polttamalla.

Kylmä laittaa talvivaeltajan elektroniikankin koetukselle. Välttämätön elektroniikka, kuten puhelin, kannattaakin pitää lämpimässä lähellä kehoa. Hyvä keino on ripustaa puhelin kaulaan vedenkestävässä pussissa, jolloin puhelin on myös kosteudelta suojattu.

Puhelimen pitäminen lentotilassa säästää akkua, mutta mahdollistaa valokuvien ottamisen ja karttasovelluksien käyttämisen, kunhan kartta on ladattu puhelimeen etukäteen.

Toinen talviretkeilijälle tärkeä varuste on otsalamppu. Viikon vaelluksella kotona tehty akun lataus tai yhdet paristot eivät välttämättä riitä. Siksi lamppua on varaudutta lataamaan retkellä tai otettava vara-akku tai paristot mukaan.

Hyvässä talvivaeltajan otsalampussa onkin monipuoliset valonsäätömahdollisuudet, jolloin voidaan käyttää pienempää valotehoa tarvittaessa ja säästää virtaa. Piuhan päässä oleva akku tai patterirasia on talvella kätevä, sillä jatkopiuhan avulla ne voidaan laittaa lämpimään taskuun, jolloin akun kesto pitenee.

Jos retkellä käytetään GPS-laitetta, myös sitä kannattaa varautua lataamaan tai vaihtamaan pattereita.

Virtapankki on hyvä tapa ottaa virtaa mukaan vaellukselle. Kannattaa varmistaa, että pankki on riittävän suuri, jotta virta varmasti riittää. Lataus taas on tehokkaampaa, jos sen voi tehdä lämpimässä, esimerkiksi tuvassa.

Hygieniasta on syytä huolehtia talvellakin, vaikka se on jonkin verran kesää hankalampaa. Hiestä hautuneet nivuset tai jalat lisäävät kuitenkin riskejä hiertymille hiihtäessä.

Teltassa intiimialueiden, jalkojen ja kainaloiden hygieniasta voi huolehtia kosteuspyyhkeillä. Toinen vaihtoehto on lämmittää hieman vettä kattilassa ja tehdä pesu hangessa. Muista peseytyä talvellakin riittävän kaukana vesistöistä. Kosteuspyyhkeitä ei voi jättää kuivakäymälään, ei edes biohajoavia, ne on tuotava roskapussissa pois maastosta.

Jos mahdollista, kannattaa villaista alusasua tuulettaa aika ajoin retken aikana. Alusvaatteiden ja sukkien vaihtaminen puolestaan on hieman makuasia, toiset tarvitsevat useat vaihtoparit, joku selviää viikon samoilla.

Käsidesiä kannattaa varata ruuanlaiton ja vessakäyntien yhteyteen, sillä käsien pesu voi olla talvella haastavaa.

Talviretkelle kannattaa varata mukaan pieni harja, jolla vaatteisiin kertyneen kuuran saa harjattua pois ennen telttaan menemistä. Tämä ehkäisee kosteuden kertymistä telttaan. Kosteutta kertyy lähes aina jonkin verran ja senkin saa harjalla teltasta pois, kunhan kosteus muuttuu ensin kuuraksi.

Eräs tapa on antaa kuuran varista teltan pohjalle kuljetuksen aikana ja harjata se pois teltan lattialta, kun teltta taas pystytetään. Kevättalvella aurinko saattaa kuitenkin muuttaa kuuran kuljetuksen aikana vedeksi, jolloin kosteus kannattaa saada teltasta mahdollisimman nopeasti pois. Tätä varten voi ottaa harjan lisäksi mukaan rätin.

Juomavedelle kannattaa ottaa mukaan pieni kanisteri tai vedenkestävä kankainen vedenkantolaite. Kun sen upottaa lumihangen sisään, pysyy vesi siinä sulana melko kovallakin pakkasella. Kanisteria kannattaa käyttää myös tuvassa, sillä yhteiset vesiastiat altistavat sairastumisriskille.

Talviretkelle kannattaa varata kiehuvan veden kestävä juomapullo. Kun sen täyttää illalla lämpimällä vedellä ja sujauttaa pullon villasukkaan, saa makuupussiin oivan lämpöpatterin. Aamulla saa taas heti sulaa vettä.