Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Pirkanmaalla, noin 50 km Tampereen luoteispuolella.

Retkeilyreiteille

Retkeilyreiteille lähdetään Seitsemisen luontokeskuksen, Koveron, Multiharjun ja Kirkas-Soljasen pysäköintialueilta. Retkeilyreittien lähtöpisteet.

Bussilla Seitsemiseen

Outdoor Express -bussit liikennöivät kesäkaudella Tampereelta Seitsemiseen. Bussit kulkevat toukokuusta elokuun loppuun joka kolmas viikonloppu lauantaisin ja sunnuntaisin. Seitsemiseen ajetaan yksi meno-paluu kumpanakin viikonlopun päivänä. Bussi lähtee Tampereelta klo 10.15 ja paluukyyti lähtee Seitsemisestä klo 17:15. Lähtöpaikkana Tampereella on Tampereen Rautatieaseman edusta. Matkalla pysäkit Lielahdessa, Ylöjärvellä ja Mutalan Helmellä. Seitsemisestä paluukyyti lähtee luontokeskukselta.

Huomioithan, että voit myös tulla lauantaina ja palata sunnuntaina. Yövy maastossa tai vaikka Luontokeskuksen majatalossa (seitaelamys.fi)

Outdoor Expressin aikataulut ja liput (outdoorexpress.fi)

Henkilö kävelee mäntymetsässä.
 

Koulupäivinä liikennöi linja-autoja (matkahuolto.fi) Kurusta ja Parkanosta Länsi-Aureen pysäkille (noin 1 km Seitsemisen luontokeskukselle).

Junalla Parkanoon tai Tampereelle

Junalla (vr.fi) lähimmäksi Seitsemisen kansallispuistoa pääsee Parkanon rautatieasemalle (26 km Seitsemisen luontokeskukselle). 

Taksikuljetukset Parkanon rautatieasemalta Seitsemisen luontokeskukseen

A. Lamminmäki Oy
Esimerkkihintoja:
1-4 henkilöä 48€
1-4 henkilöä ja enintään 2 polkupyörää 58€
5-8 henkilöä 58€
Tilaukset mielellään edellisenä päivänä 0500 194123.

Taksipalvelu Erkki Kallio
Esimerkkihintoja:
1-4 henkilöä  75 €
2 henkilöä ja 2 polkupyörää 85 € 
4 henkilöä ja 4 polkupyörää  100 €  
Polkupyörien kuljetukset tulisi tilata mielellään edellisenä päivänä klo 15.00 mennessä 040 4801589, erkki.kallio61(at)gmail.com

Junalla Tampereelle ja bussilla Seitsemiseen

Toukukuusta elokuun loppuun joka kolmas viikonloppu on mahdollista saapua ensin junalla Tampereelle ja jatkaa siitä Outdoor Express-bussilla (outdoorexpress.fi) Seitsemisen kansallispuistoonn. Bussi lähtee rautatieaseman edestä.

Autolla Seitsemiseen

Seitsemisen luontokeskuksen pysäköintialue (Kulomäki), Seitsemisentie 110, 34530 Länsi-Aure (Ylöjärvi). Navigaattoriin valittava kunnaksi Ylöjärvi, ei Ikaalinen. Tilaa noin 43 autolle. Talvikunnossapito.

  • Sähköautoille on neljä maksullista latauspaikkaa (Type2) luontokeskuksen pysäköintialueella. Maksu tapahtuu eParking-mobiilisovelluksella: 1€ aloitusmaksu, lisäksi aikaperusteinen maksu 1€/tunti (3,6 kWh).
  • Sähköpyörien lataus onnistuu samoilla latauspaikoilla. Lataustolpissa on myös tavalliset Schuko-pistokkeet molemmin puolin.

Sähköauto latauksessa pysäköintilalueella. Taustalla opastaulut, luontokeskus ja luminen havumetsä.

Kirkkaanlamminkankaan pysäköintialue, Seitsemisentie 555, 34530 Ylöjärvi. Tilaa noin 10 autolle. Ei talvikunnossapitoa.

Kirkaslammen pysäköintialue, Seitsemisentie 1063, 39450 Sisättö (Ikaalinen). Navigaattoriin valittava kunnaksi Ikaalinen, ei Ylöjärvi. Tilaa noin 10 autolle. Ei talvikunnossapitoa.

Koveron pysäköintialue, Seitsemisentie 948, 39450 Sisättö (Ikaalinen). Navigaattoriin valittava kunnaksi Ikaalinen, ei Ylöjärvi. Tilaa noin 23 autolle. Talvikunnossapito.

Multiharjun pysäköintialue, Jaulintie 736, 39450 Ikaalinen. Tilaa noin 12 autolle. Talvikunnossapito.

Saari-Soljasen pysäköintialue, Soljostentie, 34300 Ylöjärvi. Tilaa noin 15 autolle. Ei talvikunnossapitoa.

Kirkas-Soljasen pysäköintialue, Soljostentie, 34300 Ylöjärvi. Tilaa noin 3 autolle. Ei talvikunnossapitoa.

Pitkäjärven pysäköintialue, Kivinevantie 477, 34530 Ylöjärvi. (Google Mapsissa nimellä Kivijärventie) Tilaa noin 5 autolle. Ei talvikunnossapitoa.

Matkailuautoille on oma pysäköintialue Saari-Soljasella (Soljostentie, Ylöjärvi). Matkailuautot voivat pysäköidä myös Koveron pysäköintialueelle (Seitsemisentie 948, Ikaalinen). Matkailuvaunualueilla saa viipyä enintään kolme yötä.

Luontokeskuksen pysäköintialueella on kolmelle matkailuautolle maksulliset sähköpaikat. Sähkön käyttömaksu eParking-mobiilisovelluksen kautta: 1€ aloitusmaksu, lisäksi kulutusperusteinen maksu 0,28€/kWh.

Linja-auton voi pysäköidä Seitsemisen luontokeskuksen pysäköintialueelle (Seitsemisentie 110, Ylöjärvi). Myös vajaan kilometrin päässä (Seitsemisentie 181, Ylöjärvi) sijaitsee linja-autoille soveltuva tienvarsilevike. Myös Koveron pysäköintialueelle voi pysäköidä linja-auton. Kirkas-Soljasen alueella on linja-autoille soveltuva levike (Soljostentie, Ylöjärvi).

Huomioithan, että Kivijärventieltä kohti Soljasta erkanevalla tieosuudella moottoriajoneuvoilla ajo on kielletty.

Vinkki: Seitsemisen luontokeskuksen, Koveron ja Soljasten pysäköintialueet ruuhkautuvat ajoittain. Ruuhkaisinta on viikonloppuisin päiväaikaan kesä - elokuussa. Pysäköinti on sallittua vain merkityillä pysäköintialueilla. Pysäköinti tien reunaan on kielletty. Jos pysäköintialue on täynnä, aja seuraavalle pysäköintialueelle, Seitsemisessä on monia mahdollisuuksia reittien aloituspisteiksi (Pdf 2,4 Mt, julkaisut.metsa.fi).