Poronhoito on perinteinen elinkeino

Urho Kekkosen kansallispuistossa laiduntaa kolmen eri paliskunnan poroja. Suurin osa kansallispuistosta kuuluu Lapin paliskuntaan, jonka poronhoidolle laajan, yhtenäisen ja hyväkuntoisen talvilaidunalueen merkitys on huomattava. Saariselän tunturialue on Ivalon paliskunnan tärkeää vasomisaluetta. Kansallispuiston kaakkoisosa tarjoaa talvilaitumia Suomen suurimmalle paliskunnalle, Kemin-Sompiolle.

Poro on sopeutunut pohjoisen luontoon ja sillä on kyky hankkia ravintonsa luonnonlaitumilta. Poro käyttää ravinnokseen eri kasvilajeja vuodenaikojen mukaan. Kesäaikaan poro syö vihreitä lehtiä, saroja, heiniä ja ruohoja. Syksyisin maistuvat sienet, jotka ovat tärkeää ravintoa porojen valmistautuessa talveen. Talvikuukausina poron ravintoa ovat erityisesti jäkälät.

Laidunkierron ohjailu on keino käyttää luonnonlaitumia kestävällä tavalla. Porot pääsevät kansallispuiston alueen hyville talvilaitumille vasta kasvukauden päätyttyä. Kesäajan porot viettävät soilla ja jokivarsilla vihreän ravinnon parissa.

Syksyllä porot ovat komeimmillaan, kun kesän aikana niille on kasvanut uusi talvikarva ja sarvet. Kookkaimmat sarvet ovat tuolloin hirvailla eli aikuisilla urosporoilla. Ne tarvitsevat niitä kiima- eli rykimäaikana taistellessaan vaatimien suosiosta.

Poromiehen kesäinen työrupeama, vasanmerkintä kestää noin kaksi viikkoa. Touko-kesäkuussa syntyneiden vasojen korviin leikataan terävällä veitsellä sama merkki kuin vasan emällä. Poromerkki kertoo poron omistajan.

Syys-lokakuun taitteessa alkaa erotuskausi. Tämä poromiehen työvuoden huippu ajoittuu vuoden kylmimpään ja pimeimpään aikaan jatkuen vuodenvaihteen yli. Tuolloin kaikki porot lasketaan, teurasporot teurastetaan ja elämään jäävät porot pääsevät talvilaitumille.