Isojärven kämpät - Heretty, Lortikka ja Huhtala

Heretyn kämppä rakennettiin talvella 1946 - 47 hakkuiden tukikohdaksi majoittamaan metsätyömiehiä. Kämpällä on nykyisin kesäkahvila ja majoitustiloja. Kahvilassa voi tutustua metsien käytön historiasta kertovaan valokuvanäyttelyyn.

Heretyn kämppä rakennettiin alunperin yhtä hakkuuta varten, mutta siellä majoittuikin sitten metsätyömiehiä yli 20 vuoden ajan. Vilkkaimpina aikoina 1950-luvulla siellä piti majaa liki neljäkymmentä miestä.

Heretyn kämppäkokonaisuus eli kämppäkartano on ensimmäisiä, joissa on otettu huomioon ne työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvät uudistukset, jotka saivat lainvoiman vuoden 1947 kämppälaissa: siinä on varusteiden kuivaushuone, tuulikaapit ja erilliset emännän tilat. Kämppä oli mitoitettu 24 työmiehelle, jotka oli sijoitettu kerrossänkyihin omaan makuusaliinsa. Keskellä on keittiö ja emännän huone sekä toisessa päässä työnjohdon majoitushuone, johon kuuluu toimisto eli konttori. Metsätyömiesten puolta kutsuttiin savotoilla "tylsäksi pääksi" ja työnjohdon päätyä "teräväksi pääksi". Keittiöstä on isoon makuusaliin tarjoiluluukku, ns. elämänluukku. Tilajako on erittäin tyypillinen ja korostaa työnjakoa: tilojen välillä ei ole kulkuyhteyttä, vaan jokaiselle ryhmälle on oma ovi. Miehillä ei ollut mitään asiaa emännän puolelle, hänelle piti antaa työrauha.

Heretty oli pääasiassa hevosmiesten kämppä. Miehiä hevosineen tuli talveksi savotoille Satakunnasta, Pohjanmaalta ja Pohjois-Karjalasta asti. Pohjalaisen reen malli ei kuitenkaan sopinut kuhmoislaiseen mäkiseen maastoon ja jotkut joutuivat palaamaan tasaisemmille maille.

Myös hakkuumiehiä majoittui Herettyyn ja sodan jälkeen kulki paljon lentojätkiä. Lentojätkiksi sanottiin miehiä, jotka eivät yleensä viihtyneet kovin kauan samalla savotalla ja joiden kotipaikasta ei ollut tietoa. Talvella 1967 tuli miehiä savotalle viimeisen kerran niin paljon, että kämpälle palkattiin emäntä. Heretystä lähti viimeinen työmies 1970-luvun alussa. Kämppälaki oli muuttunut jälleen 1967 ja sääti mm. matkakorvauksen, joten mopojen ja autojen yleistymisen myötä alettiin käydä töissä kotoa käsin.

Kämpän lisäksi Heretyn pihapiirissä ovat myös kaikki muut kämppäkokonaisuuteen kuuluvat rakennukset. Talli ja sauna sekä puuliiteri rakennettiin vuonna 1946. Käpykuivaamo on 1950-luvun alusta. Puuliiterin päätyyn lisättiin peruskorjauksen (1985) yhteydessä kansallispuiston info-katos.

Heretty on kunnostettu museokämpäksi ja se toimii Isojärven kansallispuiston pääopastuspaikkana. Heretyn rakennukset on myös suojeltu hyvin säilyneenä esimerkkinä tyypillisestä savottakämppäkokonaisuudesta suurten savotoiden ajalta.

Lortikan savottakämppä on nykyisin vuokratupa.

Huhtalan torpalla voit tutustua 1700-luvun lopun ja 1800-luvun taidokasta työtä edustaviin hirsirakennuksiin. Puutarhassa on säilynyt joitakin vanhoja puutarhalajeja. Rakennukset ovat lukittuja, mutta pihapiiri kutsuu aikamatkalle entisajan tunnelmaan.

Ensimmäiset maininnat kuhmoislaisen Nihtilän talon Wuorihuhdan torpasta löytyvät kirkonkirjoista 1700-luvulta. Ennen vuotta 1770 maan ositus tai lohkominen oli kiellettyä ja vain säätyläiset saivat perustaa torppia. Talonpoikaistalot kuitenkin perustivat torppia takamailleen ja niitä viranomaisten oli vaikea valvoa. Wuorihuhta sijaitsi kinttupolun päässä. Perimätiedon mukaan ensimmäinen torppari oli saksalaista sukujuurta oleva potaskankeittäjä Petter Godvillig perheineen. Potaska oli vientituote ja tärkeä raaka-aine saippuan ja lasin valmistuksessa. Potaskaa saadaan koivun tuhkasta.

Vuonna 1850 Wuorihuhdan torppa siirtyi isossajaossa Wäkkärlän eli Pussin sotilasvirkatalon torpaksi. Sotilasvirkatalon metsät kuuluivat valtion metsänhoidon alaisuuteen. Vuoden 1879 metsäntarkastuksessa torpille jaettiin omat hakamaat ja torpat saivat kartalla rajat. Huhtalassa on asunut kaksi torpparisukua. 1800-luvun lopussa suku vaihtui ja torppariksi tuli Vihtori Heinonen. Hänen jälkeläistensä aikana torppa itsenäistyi vuonna 1933 noin 40 hehtaarin kokoiseksi tilaksi. Tila myytiin 1960-luvun alussa valtiolle ja se jäi tyhjilleen. Kun kansallispuisto perustettiin vuonna 1982, Huhtalan pihapiiri rakennuksineen liitettiin kansallispuistoon. Rakennukset on kunnostettu Museoviraston ja Metsähallituksen yhteistyönä.

Huhtalan pihapiiri

Rakennukset muodostivat aikoinaan suojaisan neliömäisen pihan. Päärakennus ja syytinkitupa ovat edelleen vierekkäin kulmittain, mutta päärakennusta vastapäätä sijainnutta navetta- ja tallirakennusta ei enää ole. Päärakennus on laajennettu nykyiseen kokoonsa viimeistään 1800-luvun puolivälissä. Huhtalan vanhimmat rakennukset ovat kalliolla sijaitsevat 1700-luvulla rakennetut liha- ja jyväaitat. Aittoja on alunperin ollut kymmenkunta, mutta niistä on jäljellä enää kolme. Kaksi sijaitsee alkuperäisillä sijoillaan Huhtalassa ja yksi on sijoitettu Helsingin Seurasaaren ulkomuseoon. Sauna on piha-alueella alarinteessä ja silpuslato ja riihen rauniot hiukan kauempana. Kaikki rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan ja suojeltuja. Huhtala on hieno esimerkki hyvin säilyneestä vanhasta taloryhmästä ja hirsirakentamisen osaamisesta. Ovien lukot ja tuvan uuni ovat arvokkaita käsityön taidonnäytteitä.

Huhtala oli ajan tapaan omavarainen tila: ruokaa kasvatettiin omiksi tarpeiksi. Viime vuosisadan alussa viljelyssä oli ruista, kauraa, ohraa, perunaa, palkokasveja sekä karjalle heinää ja rehukasveja. Myös kangas- ja köysitarpeet saatiin oman pellon pellavasta ja hampusta. Peltoalaa oli noin 6 - 7 hehtaaria. Karjanrehua saatiin niittämällä heinää pihasta ja luonnonniityiltä.

Niiton seurauksena Huhtalaan pihamaa oli hyvin avoin ja siellä täällä kasvoi muutama iso pihapuu. Puutarhassa kasvatettiin hyötykasveja: humalaa oluen maustamiseen, rohtoliperiä, omenapuita ja myöhemmin myös marjapensaita, juureksia ja vihanneksia.

Huhtalan vanhimpia koristekasveja on vaaleanpunakukkainen juhannusruusu. Pihasyreeniäkin istutettiin, mutta se ei menestynyt. Daaliat sen sijaan olivat hevosenlannan ansioista kukoistavia. Niiden lisäksi puutarhaan saatiin, yleensä sukulaisilta tai tuttavilta, mm. kurjenmiekkoja, liljoja, narsisseja ja kultapalloja.

Puutarhassa on säilynyt vanhoja marjapensaita ja omenapuita. Myös joitain koristekasveja on jäljellä. Pihaa hoidetaan niittämällä, lähipelloilla laiduntavat lampaat.