Herajärvenkierroksen vaelluskausi alkaa tavallisesti toukokuussa
09.04.2025Kolin kansallispuistossa ja lähialueilla kiertävän Herajärvenkierroksen vaeltaminen tulee mahdolliseksi keväällä, kun Sikosalmen ylitys sulaa niin, että vetolautta voidaan ottaa käyttöön. Viestimme tästä Kolin kansallispuiston Ajankohtaista-sivulla. Vielä huhtikuun puoliväli paikkeilla 2025 Kolilla on täysi talvi.
Alkukaudesta tulvat ja lumi mahdollisia
Kevät on ollut erityisen lämmin kaikkialla Suomessa. Tämän uutisen julkaisupäivänä 9.4. Kolilla on vielä täysi talvi ja maastossa on vain satunnaisia pälviä eli lumettomia alueita paikoilla, jotka aurinko lämmittää erityisen varhain.
Herajärvenkierroksen vaeltaminen tulee mahdolliseksi myöhemmin keväällä, kun Sikosalmen ylitys sulaa niin, että vetolautta voidaan ottaa käyttöön. Yleensä tämä tapahtuu toukokuun alkupuoliskolla. Tuolloin maastossa voi olla vielä paikoin reilustikin lunta esimerkiksi pohjoisrinteillä ja notkelmissa.
Lisäksi Herajärven rannoilla voi olla tulvaa, joka vaikuttaa polkujen kuljettavuuteen. Herajärvenkierroksen eteläisellä osuudella Herajoen ylitysvaijerin kohta voi tulvia, mutta kohdan voi kiertää tietä pitkin. Varsinainen vaellussesonki alkaa yleensä hieman myöhemmin toukokuun lopulla. Vuosittain Herajärvenkierroksen kulkee noin 5000 retkeilijää.