Luontoon.fi uutiset

Viiankiaavalle uusia pitkoksia, älä liiku työmaa-alueella kesällä

Metsähallituksen Luontopalvelut uusii retkeilyreittiä Viiankiaavan soidensuojelualueella Sodankylässä. Uusia pitkoksia rakennetaan huonokuntoisten, suljettuna olleiden pitkosten tilalle yhteensä kaksi kilometriä. Pitkosten rakentaminen alkaa tänään ja työt valmistuvat elokuun loppuun mennessä. 

Viiankiaavan luontopolku on kesän ajan normaaliin tapaan kuljettavissa. Työmaa-alueella puolestaan ei voi kesän aikana liikkua. 

Pitkostyömaa on merkitty karttaan sinisellä viivalla. Reittiä ei voi käyttää rakentamisen aikana. 

Kartta, johon on merkitty pitkostyömaa.
 

Särkikoskenmaan laavulle ja näkötornille pääsee taas loppuvuonna 

Uusien pitkosten valmistumisen jälkeen Särkikoskenmaan laavu ja näkötorni tulevat jälleen retkeilijöiden käyttöön. Myös lintutornin ja laavupaikan perusrakenteita korjataan tänä kesänä. Kulku laavulle ja näkötornille on ollut viime vuodet katkaistu luontopolun molemmista risteyksistä pitkosten huonon kunnon takia.  

Viiankiaavan retkeilyreittien parannustyöt toteutetaan ympäristöministeriön Metsähallitukselle vuonna 2022 myöntämällä Itä-Suomi-rahoituksella. Urakoitsijana työssä toimii paikallinen yrittäjä Pentti Niskasaari Oy.  

Lisätietoja