Valtion metsissä polttoja 527 hehtaarilla – erityisosaamista vaativa luonnonhoitokeino luo elinympäristöjä uhanalaisille lajeille
Tulen käyttö metsissä on tärkeä monimuotoisuutta lisäävä teko, kunhan se tehdään suunnitelmallisesti ja hallitusti. Metsähallitus toteutti vuonna 2024 erilaisia polttoja valtion mailla ympäri Suomen yhteensä 527 hehtaarin alueella. Tulta käytetään luonnonhoidon ja ennallistamisen keinona niin metsätalouskäytössä olevissa monikäyttömetsissä kuin suojelualueilla. Esimerkiksi uhanalaiselle palolatikalle poltettu metsäalue on välttämätön, jotta laji ei katoa Suomesta.
Suomessa elää monia lajeja, jotka ovat riippuvaisia metsäpalojen tuottamista elinympäristöistä, kuten palaneesta puusta.
”Ennen aktiivista maastopalojen torjuntaa metsien palaminen oli olennainen osa havumetsiemme luontaista kehityskulkua. Metsäpalojen vähennyttyä monet paloista riippuvaiset lajit ovat muuttuneet uhanalaisiksi,” kertoo Metsähallitus Metsätalous Oy:n luonnonhoidon asiantuntija Sara Lankinen-Timonen.
Metsähallitus huolehtii paloympäristöjä tarvitsevista lajeista polttamalla metsää hallitusti ja suunnitellusti valtion mailla. Tänä vuonna toteutettiin luonnonhoidollisia kulotuksia monikäyttömetsissä 473 hehtaarilla ja ennallistavia polttoja luonnonsuojelualueilla yhteensä 54 hehtaarilla.
”Tuli on yksi keskeisiä keinoja edistää luonnon monimuotoisuutta talousmetsissä. Talouskäytössä olevissa valtion monikäyttömetsissä toteutamme tyypillisesti metsän uudistusalojen luonnonhoidollisia kulotuksia sekä säästöpuuryhmien polttoja”, kertoo Lankinen-Timonen.
Suojelualueilla tehtävät ennallistamispoltot kohdistuvat erityisesti metsiin, jotka ovat olleet talouskäytössä ennen suojelua. Näin yksipuoliseen metsänrakenteeseen saadaan polton avulla luotua monimuotoisempi metsä, jossa kasvaa eri-ikäisiä ja eri puulajien puita. Suojelualueilla metsät jätetään polton jälkeen kehittymään itsekseen luonnonmetsiksi.
Poltot auttavat kulolajeja, mutta välillisesti myös monia muita
Polttojen tarkoituksena on tuottaa palanutta ja hiiltynyttä puuainesta, josta monet lajit ovat riippuvaisia.
”Esimerkiksi uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut ludelaji palolatikka munii metsäpalon jälkeen pystyyn kuolleelle, palaneelle männylle tai kuuselle. Paloalueita tarvitsee myös silmällä pidettävä salokääpä, joka tyypillisesti kasvaa palaneella männynrungolla”, kertoo Metsähallituksen Luontopalvelujen luonnonsuojelun erityisasiantuntija Anni Koskela.
Metsän hallittu polttaminen on välillisesti tärkeää esimerkiksi lehtipuista riippuvaiselle liito-oravalle, sillä poltot lisäävät lehtipuiden määrää metsissä. Polttojen myötä metsiin tulee myös enemmän lahopuita, joihin esimerkiksi erittäin uhanalainen hömötiainen kovertaa pesäkolonsa. Myös kovakuoriaislaji isopehkiäinen suosii metsäpalon vioittamia ja lahoja puunrunkoja.
Polttojen tekeminen vaatii vahvaa asiantuntijaosaamista
Metsähallituksen poltoista vastaa aina asiantunteva tiimi, jota johtaa tehtävään koulutettu poltonjohtaja. Poltonjohtajat vastaavat polton valmisteluista, johtavat polttoa sekä huolehtivat jälkivartioinnin järjestämisestä.
Polttojen valmistelu aloitetaan kuukausia, jopa vuosia ennen polttopäivää. Kohteen valinnassa huomioidaan muun muassa maaston muodot, veden saanti polttokohteelle, lähiseudun asutus ja lähialueilla olevat palojatkumoalueet.
”Onnistunut poltto vaatii tarkan suunnitelman, osaavan polttohenkilöstön ja oikeat sääolosuhteet: poltto tehdään vain, jos maan- ja ilmankosteus sekä tuuliolosuhteet ovat sopivat”, toteaa Koskela, joka toimii myös Life2Taiga-hankkeen projektipäällikkönä.
EU-rahoitteisessa hankkeessa koulutetaan poltonjohtajia ja ennallistetaan metsiä polttojen avulla Suomessa ja Ruotsissa.
Kulotuskokemus tärkeää jo nuorille opiskelijoille
Erilaisten polttojen määrä pysyy todennäköisesti vähintään samana tai jopa kasvaa tulevina vuosina, joten poltonjohtajia tarvitaan lisää. Vuonna 2024 Metsähallituksen poltonjohtajakoulutukseen osallistui kolmisenkymmentä henkilöä. Sisäisen koulutuksen lisäksi Metsähallitus tekee yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa.
Osa Metsätalous Oy:n monikäyttömetsien kulotuksista on metsäoppilaitosten toteuttamia, joten opiskelijatkin pääsevät harjoittelemaan kulottamista käytännössä.
”Kulotus on erittäin vaativa työlaji, jossa tarvitaan kokemusta ja ymmärrystä tulen käyttäytymisestä ja hallinnasta. Osaaminen säilyy vain kulottamalla ja oppi siirtyykin kokeneemmilta nuoremmille ammattilaisille parhaiten erilaisiin polttoihin osallistumalla”, kertoo luonnonhoidon asiantuntija Sara Lankinen-Timonen.